Sokeus tapaan

Auktoriteetin vääryys.

Johtajan epävarmuudessa olis päällys.

Mitä halus johtajalt saada ymmärrystä.

Oli lopputuloksesta saada piiskausta.

Mahdoton oli sulle tuoda omaa ilmausta.

Ylpeydel ei oo tarkkaa mittausta.

Epävarmuus on valtaa.

Haavoittuvaisuus ansaa.

Isoisiemme käytäntö, joka sukupolvest sukupolveen ruokkii tuleviin lastaan.

Kärsimyksen tekijä heikko mut ei heikoin.

Vaa viattomat, jotka sukupolven kansantaudin vastaanottaa tarttumisen.

Sairaudestaan ei tahallisin.

Valitettavasti pahimpii josta ei saa tartutuksesta anteeksi.

Nään sun särjyn silmistäsi

(Mä näen sen)

Uhreille ristiriita.

Ku.

Tekosi nii pitkälle asetettu ettei anteeksipyyntö mee suhun.

Vaa muhun.

Molemmat ansaitaisiin terveellistä välittämistä.

Mut täs on hyvää ja pahaa, vaik ei tahallisesti mut alitajuisesti aiheuttaa muille pahaa.

Isompi pelko ku on vyö seläs.

Paholaisen sadistisuus yht näkyvää, ku taka-talvesta saapuva kevät.

Vaikee diilata kivun kaa.

Lämäytyksellä epävarmuutensa sivuttaa.

Pelon ilmauksella seurauksel oot alistuneiden varassa.

Sen kaikki ties.

Et piti olla mittaristol ylin.

Perheen vahvin.

Paskaakaan väärässä tuntemisesta halunut olla pään sisäl halvin.

Koska kuvittelit epävarmuuden tunteillessaan olevan teoillas muita parempi.

Johtaja sano.

Tuo hyvää esimerkkii ja näytä kunnioitusta.

Periaatteesta kyseenalaistan.

Vyöllä ei tänään yönä natsais olla hänen alaista.

Oon kuiteskin hiljaa.

On tunteit.

Ja tunteet sen kautta muodostaa mielipiteit.

Valitettavasti ainoo ilmaisumuoto oli eri ilmeit.

Onks tää normaalii?

Ku peloilla on oikee esimerkki näyttää kunnioitusta?

Mitä siit saan takas?

Ku vastine ei tue puolustusta.

Turhaa kyseenalaistamista.

Koska se on loogisesti universaalisesti sillee, et virheet opettaa ja tekee must vahvemmaks.

Käytäntö sokeuttaa moraalii, ku lopputulos tuntuu oikeelt.

Epäselvä mekanismi selviytymisel tekee olostani varmemmaks.

Ei voi olla sun nähden yksi kahdesta.

Tarkoittaa ettei armoilla.

Ei itkemistä.

Vastustamista.

Ei lopult oo merkitystä.

Jokatapaukses kestämiseen ei oo vastustusta.

Livauttamisen jälkiä.

Joka iskun jälkee ei koe olevan tärkeä.

Syihini ei ota kantaa.

Ei kuulluksi tunteminen on raakaa.

Tuleva argumentti on epävakaa sään huolimatta järjestettävä piknik.

Argumentti kaatosateessa joudun olla silti.

Sadeveden tuun ottaa.

Sivullinen saa turpaa.

Voisin auttaa.

Tuun itekki saamaan tost turpaa.

Vaik järkevästi tilanteen vakavuudella soittaisin suuta.

Etusijal tän jälkee ei uskalla pistää muiden turvallisuutta.

Kantsii olla hiljaa.

Huutoo huutoo.

Alakynnes ku kunnioitusta ei oikein taval osoittanut.

Jotain alkaa olla tavassa pielessä.

Oikee on väärää.

Ja väärää on oikee.

Vakuuttamisesta ei hyötyy.

Ku kulttuurin tavoista on ennen syntymää lyötyy.

Harmi, et kertomukseni on K-18.

Mut ei tajuta kuinka moni nuorempi on nähnyt moista.

Kodin salaisuus.

Mut pahinta on.

Tunteiden takavarikointii, jossa ei luvattuu avauspäivää.

Valitettavasti yksin kaupan asiakas, jonka joutuu otetusta haavoittuvaisuudessa käydä löydöstä taas kauppaa.

Oon alasti. Uskallaks mä näin vaa antaa muiden koskee ja auttaa?

Sivulliset työntekijät ymmärtää vai ymmärtääkö?

Ihan ku kukaan ei vois auttaa, mut ei haittaa. Pääsin kuulluksi.

Ei poista traumaa.

Tuuks mä hulluksi?

Kelle seuraavaksi suuttuisin?

Sovitaan näin.

Ei totuuksii must.

Nii.

Ei tarvii päästää ulos valheit.

Yksinään on parasta näiden tietojen kaa, ku tietää kaikest.

Ironista on ettei kykene vetämään pois kaikista.

Ei nää muista onks enempää ulkopuolillani minunlaisista?

Tieto hidastaa sukupolven kirousta.

Loppuelämän omanlaista sitoutumista.